Miten F1:stä tuli miljoonabisnestä?

Uskomatonta kyllä, ei maailman taloudellinen epävakaisuus juurikaan näy formularadoilla. F1 onkin yksi niistä lajeista, jotka vain kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta tehden nousevaa tuottoa kaudesta toiseen. Kyseessä on suoraan sanottuna miljoonabisnes, jossa osallisena on todella monta eri osapuolta. Kun lukemattomat sponsorit, kilpailunjärjestäjät ja tietenkin yleisö haluavat kaikki päästä nauttimaan tämän uskomattoman hienon moottoriurheilulajin tarjoamasta viihteestä, ei F1:n suosio varmasti tule hiipumaan pitkiin aikoihin.

Monet moottoriurheilun ystävät voivottelevat sitä, kuinka kalliiksi F1-lippujen hinnat ovat kohonneet. Eri osakilpailuiden välillä lippujen hinnoissa on toisinaan varsin merkittäviäkin eroja, mutta yleisesti ottaen lipuista on saanut maksaa vuosi vuodelta enemmän. Tämä johtuu siitä, että kilpailut ovat suurempia kuin koskaan, eikä niiden järjestäminen ole luonnollisesti ilmaista, vaan kisojen järjestelykulut pyritään kattamaan lipputuloilla mahdollisimman pitkälle.

Sponsorit ovat suurin tulonlähde

Kuten suosituimmissa ja eniten katsojia keräävissä urheilulajeissa yleensäkin, myös Formula Ykkösessä on sponsoreiden hankkiminen melko helppoa. Eniten sponsoreita löytyy telekommunikaatio- ja autoalalta, mutta esimerkiksi Red Bullin kaltaiset juomat ovat hyvin näkyvillä F1-radoilla. Muoti- ja rahoitusalan sponsoreitakin on runsain mitoin. Sponsorisopimuksia formuloissa solmitaan yhä enemmän ja viimeisimpiä lisäyksiä F1-sponsoreiden listaan ovat muun muassa Rolexin ja Emiratesin kaltaiset brändit, jotka hyötyvät suuresti mainostensa näkyvyydestä kilparadoilla. Edullista lystiä se ei yrityksille ole, sillä brändin mainostaminen F1-auton takaosassa voi maksaa jopa 20 miljoonaa euroa vuodessa tallista riippuen. Hieman vaatimattomammassa paikassa kuten sivupeilissä sijaitseva mainos voi maksaa esimerkiksi viisi miljoonaa euroa kautta kohden.

Talleille ja kuljettajille sponsoridiilit ovat tietenkin todella kannattavia. Vuonna 2016 F1 nettosi yli 1.5 miljardia euroa mainostuloina, josta noin 650 miljoonaa euroa jaettiin tallien kesken. Esimerkiksi kyseisen vuoden tallimestariksi noussut Red Bull tienasi noin 90 miljoonaa euroa pelkkiä mainostuloja, jonka lisäksi tuloihin on laskettava muut sponsorisopimukset, tuotemyynti sekä yritystulot.

voittajan shampanjasuihku

Mitkä tallit tienaavat eniten rahaa?

Tuskin lienee mikään yllätys, että eniten tuottoa tahkoavat suurimmat F1-tallit, joihin lukeutuvat Ferrarin, Red Bullin, Mercedeksen ja McLarenin kaltaiset kärkinimet. Keskitasoisesti rahaa liikkuu muun muassa Lotuksella, Williamsilla, Sauberilla ja Toro Rossolla. Tallien tulot muodostuvat pääasiallisesti kahdesta lähteestä: mainostuloista sekä tallien sponsorisopimuksista. Luonnollisesti rahaa virtaa talliin sisään runsain mitoin, mutta yhtä lailla sitä myös kuluu esimerkiksi tiimin ylläpitoon, asiakassuhteiden hoitoon sekä ajokaluston kehittämiseen ja rakentamiseen. Tarkkoja lukuja eri F1-tallien tienesteistä on hankala kerätä, sillä jotkut tallit ovat erityisen salamyhkäisiä talousasioidensa suhteen.

Arvioiden mukaan vuoden 2016 suurimmat budjetit löytyivät Ferrarilta, Red Bullilta, McLarenilta ja Mercedekseltä. Suurin budjetti oli Red Bullilla, jonka sponsoritulot tuottivat 266 miljoonaa euroa, yhteistyökumppaneiden kautta saadut tulot 35.7 miljoonaa euroa sekä F1:ltä saadut tulot 167 miljoonaa euroa, joten budjetin kooksi muodostui sinä vuonna 468.7 miljoonaa euroa. Ero on räikeä verrattuna listan pohjimmaiseksi sijoittuneeseen Marussiaan, jonka budjetti oli vuonna 2016 kaiken kaikkiaan noin 83 miljoonan euron suuruinen.

auto varikolla

Yleisessä tiedossa on myös se, että Ferrari on hienoisessa erityisasemassa. Kaikista F1-kilpailuiden tuotosta Ferrari nimittäin saa tuloa noin 2.5% vain siksi, että sen rooli formuloissa on äärimmäisen tärkeä ja historiallisestikin merkittävä. Uudet tallit tienaavat formuloissa määrätyn summan rahaa ensimmäisten toimintavuosiensa ajan, jonka tarkoituksena on auttaa niitä vakiinnuttamaan asemansa formuloissa. Lisäksi kaikki F1-tallit on jaettu kaudella kolmeen eri ryhmään, joista jokaisessa olevat tallit keräävät määrätyn verran tuottoa kauden tuloista.

Vaikka kuljettajat eivät sinänsä tienaa palkintorahaa voittamalla osakilpailuita, saavat F1-tallit palkintorahaa tallimestaruudesta aina 10. sijaan saakka.  Vaikka Ferraria on pidetty perinteisesti Formula Ykkösten kuningastallina, käydään nykyään kenties kovempaa ja tasaväkisempää kilpailua tallien paremmuudesta kuin koskaan aiemmin.

Ovatko kaikki F1-kuljettajat upporikkaita?

Kun tutkitaan maailman eniten tienaavien urheilijoiden listaa, löytyy 50 eniten tienaavan urheilijan joukosta kymmenkunta moottoriurheilun parissa kilpailevaa lahjakkuutta niin NASCARissa, moottoripyöräilyssä kuin myös F1:ssä. Formuloissa liikkuu erityisesti aivan valtavia määriä rahaa.

Kuka tahansa F1-sarjaan pääsevä kuljettaja on todennäköisesti solminut tallinsa kanssa varsin rahakkaan sopimuksen, joten on syytä olettaa, että kaikilla F1-sarjassa ajavilla kuljettajilla pyyhkii taloudellisesti hyvin. Eri kuljettajien välillä on kuitenkin valtavia eroja palkkojen suhteen, sillä parhaimmat kuljettajat saavat uskomattoman suurta palkkaa, jollaisesta tavalliset tallaajat voivat vain haaveilla. 

Huippukuljettajat nostavat uskomatonta liksaa. Yksi tämän hetken parhaimmista ja menestyneimmistä kuljettajista on Lewis Hamilton, joka nettoaa Mercedeksen puikoissa parikymmentä miljoonaa euroa ilman, että bonuksia lasketaan tähän arvioon. Vieläkin reteämmät luvut lyö pöytään Fernando Alonso, jonka kauden palkaksi on arvioitu noin 40 miljoonaa dollaria.

Hamilton ja muut huipputason kuljettajat ovat varsin hyvässä asemassa, sillä näillä tuloilla loppuelämä mukavissa olosuhteissa on melko turvattu. Ero eniten tienaavien ja vähiten tienaavien kuljettajien välillä on kuitenkin yllättävän räikeä, sillä hieman vähemmän menestyneet, vaikkakin lahjakkaat kuljettajat kuten Hulkenberg tai Bottas ajavat useimpien arvioiden mukaan noin muutaman miljoonan euron vuosipalkalla. Useimmiten uudet kuljettajat sekä uudempien tallien kuljettajat tienaavat jonkin verran vähemmän.

tulipunainen ferrari

Myös penkkiurheilijat voivat rikastua vedonlyönnin avulla

Autourheilua seuraaville jo vauhdikkaiden autojen keskinäisen taistelun seuraaminen on suurta huvia. Penkkiurheilijoille on tarjolla kuitenkin tilaisuus päästä osaksi kuljettajien voitonriemua vedonlyönnin myötä. Moottoriurheilulajeista etenkin ralli ja F1 ovat suosittuja veikkauskohteita, joten mikäli uskaltaa pistää rahaa likoon vahvan aavistuksen rohkaisemana, kannattaa ehdottomasti kokeilla onneaan!

F1 kehittyy ja se edellyttää suuria sijoituksia

Vaikka F1:ssä liikkuukin paljon rahaa tallien ja kuljettajien taskuihin, toimii miljoonabisnes toisinkin päin. Formula 1 on moottoriurheilulaji, jossa sekunnin kymmenyksetkin merkitsevät valtavasti, josta johtuen siinä sijoitetaan valtavia määriä rahaa teknologian tutkimiseen ja kehittämiseen. Tässä mielessä F1-tallit ovatkin yhä enemmän teknologiayritysten kaltaisia. F1 on johtanut niin renkaiden suorituskykyä, aerodynamiikkaa, hiilikuitukorin ja kitkanhallinnan kehitystä. Esimerkiksi yksi perinteikkäimpinä pidetyistä talleista, McLaren, on ilmoittanut laajentavansa liiketoimintaansa viemällä teknologiatietämystänsä ja osaamistansa myös F1:n ulkopuolelle.

Leave a Comment