Mitä formulatähti Mika Häkkiselle kuuluu?

Mika Häkkisen tietää jokainen suomalainen, mutta monelle ulkomaalaisellekin nimi on tuttu formulakuvioista. Formulamaailman suurimpiin legendoihin lukeutuva Mika Häkkinen nähtiin kuljeksimassa Hockenheimin radanvartta pitkin vuonna 1988 vaaleatukkaisena nuorukaisena. Tuolloin hän oli matkalla kohti GM Open Lotuksen eurosarjan voittoa. Kymmenen vuotta myöhemmin Häkkinen voitti McLarenin kuljettajana ensimmäiset kaksi formulamestaruuttaan. Vuoden 2001 formulakauden päätteeksi Häkkinen ilmoitti jäävänsä pois formuloista ja jättävänsä aktiivikuljettajan tehtävänsä. Moni on varmasti vuosien varrella miettinyt, mitä kaikkea Mika Häkkinen on puuhaillut eläkkeelle jäämisen jälkeen ja mitä miehelle nykyään kuuluu.

Hakkisen shampanjaa

Formulauran alkuvuodet siivittivät voittoihin

Vuonna 2001 F1:ssä elettiin varsin erikoisia aikoja. Vaikka viime vuosinakin on formulakausilla nähty tiettyjä valtakamppailuita kauden vahvimpien kuljettajien välillä kuten Alonson ja Räikkösen, Hamiltonin ja Vettelin keskinäinen kisaaminen, on muiden kuljettajien joukossa ollut aina todella kovia vastustajia, jotka ovat aika ajoin nousseet ennakkosuosikkien eteen. Vuonna 2001 formularadoilla oli kuitenkin kaksi selkeästi muita kuljettajia parempaa kuljettajaa: Schumacher ja Häkkinen. He olivat lähes suvereeneja ja ainoastaan Villeneuve saattoi joskus sekoittaa pakkaa. Häkkisen ja Schumin keskinäinen tiukka, joskin toisiaan alati kunnioittava kamppailu kilpailuvoitoista ulottui kauas miesten kilpa-autoilun alkuvaiheisiin jo ennen F1-uraa.

Schumacherin ura sai loistavan aloituksen Jordanilla ja Benettonilla. Häkkisen läpimurto puolestaan tapahtui Lotuksella, jonka jälkeen hän siirtyi McLarenin leipiin kisaamaan Sennan rinnalle. Sennan siirryttyä Williamsille sai Häkkinen tallin ykköskuljettajan paikan, ja vaikka Schumacher voittikin vuosien ’94 ja ’95 F1-mestaruudet, esitti Häkkinen jo tuolloin huikeita taitojaan kuljettajana. Häkkisen vakava onnettomuuskaan ei tuolloin pysäyttänyt miestä, vaan hän toipui ennalleen ja jatkoi yhtä vauhdikkaana tai jopa vauhdikkaampana kuin ennen onnettomuutta. Vuonna 1998 Häkkinen nousi Schumacherin vertaiseksi ja parivaljakko kamppaili osakilpailujen voitoista kiivaasti kuukausi toisensa jälkeen. Mikalla oli kaudella hieman parempi auto, mutta Michael sortui vähemmän virheisiin. Lopulta formulamestaruuden vei kuitenkin Häkkinen kahtena vuonna peräkkäin ja vielä senkin jälkeen näiden kahden huippukuskin välillä käytiin kovaa taistelua formularatojen kuninkuudesta.

Hakkinen ja lehto

Häkkisen jättäytyminen pois kilpa-autoilusta

Mika Häkkinen lopetti formulauransa vuonna 2001 ollessaan vielä pistämättömässä kunnossa. F1-maailmanmestaruuksista ei ollut kulunut paljoakaan aikaa, joten Häkkinen oli vielä lopettaessaankin vielä huipputason kuljettaja. Moni kysyi tuolloin ihmetellen, miksi Häkkinen päätti lopettaa uransa niin nuorena, vaikka potkua olisi varmaan riittänyt pidemmällekin. 

Vuonna 1999 Häkkisellä ja hänen kilpakumppanillaan Schumacherila olisi voinut mennä paremminkin. Schumacher loukkaantui Silverstonen kilpailussa ja samalla murskaantuivat hänen mestaruushaaveensa. Häkkinen puolestaan sortui pahoihin ajovirheisiin ja kärsi teknisistä ongelmista sekä tallin sisäisistä ongelmista joukkuetoverinsa Coulthardin kanssa. Vuosi 2000 meni jo hiukan paremmin, mutta jotain tapahtui vuonna 2001. Ferrari nousi selkeäksi ykköstalliksi ja Schumacher sai loistavan auton myötä voittamisen näyttämään lastenleikiltä. Voitonkulku jatkui aina vuoteen 2005, johon asti Ferrari voitti joka ikisen mestaruuden.

Vaikka epäonni auton suhteen olikin varmasti yksi merkittävä tekijä Häkkisen päätöksessä lopettaa aktiiviuransa, oli taustalla monia muitakin tärkeitä vaikuttajia. Häkkiset saivat perheenlisäystä ja asettautuivat asumaan Monacoon. Vuoden 2000 tappion jälkeen Häkkinen alkoi miettimään, josko F1 on enää riskinoton arvoista. Itse onnettomuuden läpi käytyään ja Sennan kuolonkolarin todistettuaan Häkkinen oli hyvin perillä siitä, mitä riskejä F1 tuo kuljettajalle. Kun McLarenkaan ei enää kyennyt vetämään vertoja Ferrarin ylivoimaisuudelle, katsoi Mika Häkkinen 33-vuotiaana ajan tulleen kypsäksi lopettamiselle. Näin suuri formulalegenda poistui estradilta, mutta puuhastelu moottoriurheilun parissa ei loppunut Häkkisen lopettamispäätökseen.

mclaren

Perhe-elämää, PR-tehtäviä, näytösajoja ja töitä McLarenin alaisuudessa

Häkkinen on tänä vuonna 48-vuotias ja eläkkeelle jäämisestä huolimatta lähes yhtä kiireinen kuin F1-uransa aikana. Hänen vakituiseksi kotipaikaksi on muodostunut Monaco, jossa hän asuu perheensä kanssa ja jossa hänen lapsensa käyvät koulua. Häkkinen avioitui viime vuonna joulun alla Marketa Remesovan kanssa. Heillä on kolme lasta, mutta lisäksi entisen vaimon Erjan kanssa välit ovat säilyneet hyvänä ensimmäisestä avioliitosta syntyneiden kahden lapsen vuoksi.

Vaikka F1-kuljettajana pääseekin poikkeuksellisen tiiviisti matkustamaan eri puolilla maailmaa, ei Häkkisen työnkuva siinä mielessä ole muuttunut kovinkaan paljoa. Monenlaisten PR-tehtävien parissa työskentelevä Häkkinen matkustaa edelleenkin ahkerasti maailman eri kolkissa. Lisäksi Häkkistä on päästy Suomessakin näkemään julkisuudessa aina silloin tällöin, esimerkiksi Supertähdet-ohjelman myötä. Häkkisen tiedetään toimineen myös kuljettajalupaus Valtteri Bottaksen managerina ja suojattina vuodesta 2015 lähtien.

hakkinen ja bottas

Tänä vuonna McLaren julkaisi mielenkiintoisen tiedotteen, jossa se ilmoitti Häkkisen uudesta roolista tallin partner ambassadorina. Formulalegenda puuhastelee tätä nykyä McLarenin leivissä erilaisissa markkinointiin, sponsorointiin, mainostamiseen ja yritysyhteistyöhön liittyvissä kuvioissa. Jos joku kaipasi Häkkisen näkemistä McLarenin auton ratissa, toteutui sekin haave aiemmin tänä vuonna kun kaksinkertainen maailmanmestari nähtiin yllättäen Kaliforniassa järjestetyn näytösajotapahtuman yhteydessä ajamassa klassista M23-mallin ajokkia, jolla Fittipaldi kiihdytti itsensä voittoon vuonna 1974.

“Lentävänä suomalaisenakin” tunnettu Häkkinen on tästä vuodesta alkaen toiminut myös vedonlyöntifirmana tunnetun Unibetin formulakommentaattorina. Unibet tarjoaa Häkkisen näkemyksiä ja huomioita formulamaailmasta tarjoten siten ainutlaatuista F1-sisältöä. Vain harva kommentaattori F1:n saralla on yhtä asiansa tunteva kuin Häkkinen!

Leave a Comment